Pallontallaajat.net
Valikko

Biberachiin tutustumista

22.-28.11.2010
VIIKKO 1

Maailman herttaisin otus

Maanantai alkoi “mallikkaasti”, kun perheen nuorin poika oksensi aamulla ja olikin sen jälkeen kotona sairastamassa viikon ensimmäiset päivät. Siitä lähtikin käyntiin sairastumisepidemia, jonka kohteeksi viikon aikana joutuivat kaikki muut, paitsi minä ja perheen nuorempi tytär.

Lumi on laskeutunut Biberachiin ja olen saanut nauttia valkoisesta maasta koiranlenkitysreitkilläni. Olenkin umpirakastunut tuohon hellyyttävään, karvaiseen otukseen, joka selvästi pitää myös minusta. Olen alkanut pikkuhiljaa tutustua lapsiin ja olinkin äärimmäisen otettu, kun vanhimmat lapset eräänä iltana tulivat halaamaan minua hyvänyön toivotukseksi, vaikka olenkin vielä melko vieras perheenjäsen.

Keskustaan tutustumista ja jouluostoksia

Keskiviikkona perheen äiti ehdotti aamutoimien ja koiran lenkityksen jälkeen, haluaisinko lähteä tutustumaan keskustaan, sillä oli joulumarkkinoiden ensimmäinen päivä. Innostuin tietenkin heti. Äiti neuvoi tien keskustaan, joka sijaitsee noin 15-20 minuutin kävelymatkan päässä asuinalueesta. Löysin helposti perille ja kiertelin ympäriinsä katsellen liikkeitä, elämää ja ihmisiä. Aluksi kaupungin laidalle päästyäni, ei vastaani kävellyt kuin muutama harva kulkija, mutta keskusaukiolle saavuttuani, huomasin kaupungin olevan eläväisempi kuin olin kuvitellutkaan. Olo oli hetken aikaa kuin suurkaupungissa konsanaan: bussipysäkit olivat ryysikseksi asti täynnä odottavia matkalaisia, kirkon etuovella istui muutama kerjäläinen ja suurimpien liikkeiden edustalla ja sisällä kävi järjetön kuhina, kun kiireisen näköiset biberachilaiset varmistivat tekevänsä jouluostoksensa ajoissa. Osasin kuvitella, miltä keskusta näyttäisi viimeisellä viikolla ennen jouluaattoa. Tulin siihen tulokseen, että olisi hyvä tehdä omatkin lahjaostokset ennen pahinta ruuhkaa ja loput ei-niin-kiireiset vasta joulun jälkeen.

Biberachin vanha kaupunki on täynnä kauniita ja perinteisiä saksalaisia ristikkotaloja, jonka tyyppisiä asumuksia löytyy jokaisesta etelä-saksalaisesta kaupungista ja kylästä. Niitä katsellessa ei tule pätkääkään ikävä Rovaniemen kuvottavia 60-luvun elementtitaloja. Keskustassa on sekä pieniä, kalliin näköisiä vaatekauppoja että lukuisia, ihastuttavia herkkukauppoja, kirjakauppoja ja sekatavarakauppoja. Yhdessä erikoisliikkeessä myytiin upeita puurasioita, joista päätin ehdottomasti käydä valitsemassa yhden itselleni joululahjaksi. Kävelin myös kehitysmaakaupan ohi, mutten tällä kertaa poikennut sisään. Sen sijaan vietin aikaa Müllerillä, josta ostin punk-rokahtavalle veljelleni joululahjaksi Die Toten Hosenin bändipaidan sekä vaatteeseen ommeltavan natsivastaisen hihamerkin. Löysin myös askartelukaupan, josta hankin muutamia tarvikkeita perheelle joululahjoiksi tehtäviin unisieppareihin.

Liikennehuligaani on saapunut kaupunkiin

Pääsin samana iltana ensimmäistä kertaa todistamaan autolla-ajo kykyni, kun sain tehtäväkseni hakea vanhimman tyttären keskustasta teatteriharjoituksista perheen pienellä Mercedezillä. Jännitin hiukan, sillä auto on manuaalivaihteinen ja olen ajanut viimeiset puoli vuotta Suomessa automaattivaihteisella Saabillamme. Vanhin poika istui pelkääjän paikalle opastaakseen minut teatterille ja sieltä pois, sillä minulla ei ollut hajuakaan reitistä. Alku takkusi ja ihmettelin, miksi auto kulkee niin hitaasti pitäen melkoista mekkalaa. Onneksi tajusin suhteellisen ajoissa ajavani ensimmäisellä vaihteella ja loppumatkan muistinkin vaihtaa vaihdetta tarpeen vaatiessa. Tosin pienillä mukulakivikaduilla ajeleminen, joissa joka toinen tie olikin yksisuuntainen, tuotti hieman sydämen tykytyksiä. Luojan kiitos lapset eivät olleet perehtyneet oikeaoppiseen ajamiseen ja sain törttöillä rauhassa menettämättä uskottavuuttani heidän silmissään. Muiden liikenteessä olevien kuskien silmissä taisin kuitenkin olla töppöjen töppö. Kotiin palatessamme äiti syöksyi halaamaan minua ja kehui, kuinka hienoa oli, kun talossa oli vihdoin ajotaidon omaava au pair. Edellinen ajokortin omistava oli ollut heidän ihkaensimmäinen au pairinsa. Itse en ollut niinkään varma oliko “ajotaitoinen” välttämättä se kuvaavin termi ja loppujen lopuksi kyseinen ajokerta jäikin onneksi viimeisekseni.

Asuinalueemme

Skandinaaviset naapurukset

Eräänä iltapäivänä lähdimme perheen äidin kanssa ulkoiluttamaan Samson-koiraa ja päätimme pyytää paritalomme seinänaapurit mukaan, jotta saisin tilaisuuden tutustua naapurien ruotsalaiseen au pairiin. Tyttö oli saapunut Biberachiin jo muutama kuukausi aiemmin, joten hän oli jo jokseenkin tottunut saksalaiseen elämään, toisin kuin minä. Naapurien au pair oli kotoisin Tukholman läheltä ja hoiti naapurin kolmesta lapsesta erityisesti pienintä, 2-vuotiasta poikaa. Ruotsalaistyttö vaikutti hieman ujolta, mutta muuten mukavalta tyypiltä ja uskon kaiken lähtevän hyvin käyntiin nyt kun minulla on kaveri ja vertaistukija aivan naapurissani.

Lenkkikaverini

Kuinka tehdään au pairista paikallinen

Hankin ensimmäisellä viikolla oman Sparkassen buchin, jolla minulla on oikeus nostaa rahaa tietystä pankista ilman nostomaksuja. Automaatilta nostettaessa kortilta menee pieni maksu, joka on kaiketi noin 3 euron luokkaa, joten pankkiläpyskän hankkiminen tuli tarpeeseen. Lisäksi kävimme ilmoittamassa erääseen “kunnan virastoon” siitä, että aion asua Biberachissa ainakin kesään asti. Sain kaupungilta tervetulopaketin, joka sisälsi muun muassa karttoja ja infovihkosia palveluista, tapahtumista yms.

Lopuksi suunnistimme kielikouluun kysymään sopivista saksan kielen kursseista, mutta jostain syystä kaikki kurssit ovat tähän aikaan tupaten täynnä. Vastaavaa ei ole kuulemma koskaan aiemmin tapahtunut, vaan perheen aiemmat au pairit ovat aina päässeet kielikursseille vaikka kesken kurssin. En siis päässyt yhdellekään kurssille ja pahimmillaan saatan joutua odottamaan sopivaa kurssia jopa ensi vuoden helmikuun loppuun. Alan olla hieman epätoivoinen, etten ehdi oppia kunnolla saksankieltä tällä menolla. Kotiin päästyämme mielialani nousi hitusen, kun perheen isä kertoi ottaneensa selvää läheisen Ulmin kaupungin kielikursseista. Ongelma vain on se, että Ulmin kielikursseille olisi mentävä junalla, mutta onneksi kaupunki ei sijaitse kauempana kuin puolen tunnin junamatkan päässä.

Tuttu suomalaiskulttuuri

Minulle selvisi, että perheen isä on lukenut Arto Paasilinnan “Jäniksen vuoden” sekä Mikael Niemen “Populäärimusiikkia Vittulajänkältä” ja omistaa myös jälkimmäisenä mainitusta filmatisoidun elokuvan. Hän näytti minulle Roman Schatzin kirjoittaman kirjan nimeltä “Suomesta, rakkaudella”, jonka toinen puoli on suomeksi ja toinen puoli englanniksi. Kirja kertoo siis ulkomaalaisille, minkälainen kansa suomalaiset ovat, meidän hassuista tavoistamme ja luonteestamme. Aloin lukea kirjan englanninkielistä puolta ja huomasin pian nauravani ääneen niille hullunkurisille faktoille, joihin maahanmuuttajat Suomessa todennäköisesti törmäävät. Suosittelen todellakin lukemaan kirjan tai antamaan sen vaikkapa lahjaksi jollekulle Suomesta kiinnostuneelle ulkomaalaiselle. Oma perheeni on saanut kirjan lahjaksi edelliseltä suomalaiselta au pairilta, mikä oli loistava idea siinä mielessä, että kirjailija itse on alunperin saksalainen maahanmuuttaja. Lisäksi kaikilla perheenjäsenillä on omat muumimukit käytössään, joten tietyntyyppinen kotoisuus säilyy koko ajan ympärilläni.

Biberachin joulumarkkinat

Lauantai-iltana lähdimme keskustaan joulumarkkinoille, jossa maistoin ensi kertaa saksalaista glögiä. Keskusta oli täynnä kojuja, joissa myytiin jouluisia käsitöitä, itse tehtyä hunajaa, hilloja ja leivonnaisia. Paikalle oli roudattu kaiken kukkuraksi lampaita ja aasi, joita lapset saivat rapsutella. Ja missä kaikki nämä söpöt saksalaispojat olivat piileskelleet koko viikon?!? Nam! :P

Moottorisahalla veistely vaatii tarkkuutta.

Viikon biisi:

©wantedalifelessordinary.pallontallaajat.net

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus