Pallontallaajat.net
Valikko

Treeniä ja rasitusvammoja

29.11.-5.12.2010
VIIKKO 2

Kokki Kolmonen vauhdissa

Tiistaina pääsin ensimmäistä kertaa esittelemään olemattomia kokkaustaitojani ja valmistamaan lounaan koulusta palaaville lapsille sekä naapurintädillemme, jolla on tapana vuoropäivin tehdä ruoka meille ja vuoropäivin käydä perheen luona lounastamassa. Olin vääntänyt perinteisen makaronilaatikon, joka näytti maistuvan lapsille hyvin. Voin häpeäkseni kertoa, että olen maailman laiskin kokki, enkä erityisemmin välitä ruoanlaitosta. Au pairina toimiminen on kyllä siinä mielessä hyödyllinen kokemus, että joudun nielemään ruoanlaittoinhoni ja opettelemaan uusia reseptejä. Onnistumisen kokemuksia toi myös keskiviikkona taikomani linssikeitto, joka osoittautui yllättäen menestykseksi ainakin vanhempien syöjien keskuudessa.

Jouluaskarteluja

Olen huomannut eroavaisuuden suomalaisten ja saksalaisten ostoksilla käymisessä. Tapamme kuljettaa ostoksia eriävät tyystin toisistaan. Suomessa kassoilla on suuret liukuhihnat, joilla ihmiset täyttävät ruokakassit, minkä jälkeen kassit viedään ulos ja heitetään autoon. Saksassa moni perhe kärrää ostoskärryt kassalle ja kun kassaneiti on lukenut kaikista viivakoodit, ostokset kasataan takaisin ostoskärryyn. Maksamisen jälkeen ostoskärryt viedään auton luo, jossa kaikki elintarvikkeet lastataan eräänlaisiin muovisiin, taiteltaviin laatikoihin. Saksalaisten kauppojen liukuhihnat ovat niin pienet, ettei niiden luo auta jäädä sullomaan ostoksiaan kauppakasseihin. Aikaisemminhan esimerkiksi Suomen Lidl-kaupoissa oli tällaiset pienet kassat, mutta myöhemmin ne on muutettu suuremmiksi juuri tämän kulttuurisen eron vuoksi. Suomessa ei varsinkaan talvella tulisi kuuloonkaan, että ostokset lastattaisiin autoon vasta parkkipaikalla, kun ulkona on -30 astetta pakkasta.

Fitness Studio Gym Tonic

Menneellä viikolla kävin tutustumassa Tonic -nimiseen kuntosaliin. Eräs työntekijä esitteli minulle kuntokeskuksen tarjontaa, jossa oli painojen nostelemisen ohella mahdollista käydä myös erilaisissa ryhmäliikunnoissa sekä saada hieronta- ja fysioterapiapalveluja. Kuultuaan aiemmista työkokemuksistani ja tulevista opinnoistani, työntekijä ehdotti, että voisin joskus halutessani tulla vetämään kuntosaliohjauksia ja seuraamaan fysioterapeutin työtä. Saksan kielen tasoni on vielä sen verran hataralla pohjalla, etten tunne olevani valmis vetämään minkäänlaisia ohjauksia, mutta muuten salilla pyöriminen ei kuulosta ollenkaan hullummalta ajatukselta. Pari päivää myöhemmin allekirjoitin jäsenyyspaperit samaiselle salille ja kävin vetämässä ensimmäiset treenini Saksanmaalla.

Eräänä iltana salilla ollessani olin menossa taljalaitteelle, kun keski-ikäinen mies sanoi, että hänellä olisi vielä pari sarjaa kesken. Sanoin hänelle sen olevan okei ja, että tekisin jotain muuta liikettä siihen asti, että hän saisi liikesarjansa päätökseen. Hetken päästä hän tuli ilmoittamaan minulle hymyillen, että laite oli vapaa. Ehdimme siis vaihtaa vain muutaman sanan. Myöhemmin treenin jälkeen kävellessäni tien vierustaa takaisin kotiinpäin, ajoi samainen mies autolla viereeni ja kysyi tarvitsisinko kyytiä kaupunkiin tai jonnekin muualle. Kieltäydyin kohteliaasti, sillä asuin vain muutaman sadan metrin päässä. Mies toivotti minulle hyvät illanjatkot ja ajoi pois. Kuinka moni ihminen omassa kotikaupungissani tarjoaa hyvää hyvyyttään kyytiä vieraalle ihmiselle sen jälkeen, kun he ovat vaihtaneet keskenään vain pari hassua sanaa? Edes kaikki suomalaiset tuttavani eivät tarjoa kyytiä, vaikka sattuisimme lähtemään samasta paikasta yhtä aikaa kotiin. Olen ollut muutenkin yllättynyt pienen saksalaiskaupungin asukkaiden avoimuudesta ja sosiaalisuudesta parin ensimmäisen viikon aikana, ja edellä mainittu tapaus vain vahvisti sitä.

Pieniä matkalaisia

Torstaina askartelimme kahden nuorimmaisen lapsen kanssa paperisia tähtiä ja lumihiutaleita ikkunoiden koristeeksi. Istuimme lattialla polvi-istunnassa ja väkersimme ikkunakoristeita aikakin tunnin. Minulla oln ollut jo ennen Saksaan lähtöäni ongelmia toisen polveni kanssa ja lattialta noustessani huomasin, kuinka sitä juili hiukan. Menimme pian nukkumaan ja ajattelin säryn menevän yön aikana ohi. Seuraavana aamuna noustessani sängystä, huomasin, etten pystynyt laittamaan painoa toiselle jalalle ja tuntui kuin polveani kaivettaisiin veitsellä. Kipu oli mieletön. Typerä suomalainen ajattelutapa “sairaalaan mennään vasta sitten, kun pää on puoliksi irti” oli kuitenkin vahvempi kuin kipu ja päätin niellä kyyneleeni ainakin siihen asti, että lapset olisi saatu koulutielle. Askeleiden ottaminen tuotti kuitenkin sellaista tuskaa, että perheen äiti päätti viedä minut välittömästi erään polviin erikoistuneen kollegansa luokse. Lääkäri tutki polven, kirjoitti lähetteen seuraavalle viikolle magneettikuvauksiin ja antoi mukaani kainalosauvat, joiden kanssa minun on määrä kulkea seuraavaan viikkoon asti. Meno on ollut jokseenkin verkkaista, mutta onneksi olen silti saanut suurimman osan kotitöistä hoidettua siitäkin huolimatta, että välillä polvi tuntuu pettävän alta. PS. Aloin muuten lukea lasten kirjahyllystä löytämääni saksankielistä Harry Potteria. Haastetta kehiin!

Viikon biisi:

©wantedalifelessordinary.pallontallaajat.net

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus