Pallontallaajat.net
Valikko

Gondoliajelu ja paikallismietteitä

IMG_3433_1

Gondoliajelu

Teimme eräänä aurinkoisena päivänä perinteisen ”once in a lifetime” –veneilyn Gondolilla Grande Canalea pitkin ja täytyy myöntää, että suolaisesta n. 150 euron hinnasta huolimatta kokemus oli jotain ainutlaatuista. Siihen vuodenaikaan kanaalit eivät olleet onneksi järkyttävän ruuhkaisia vaikka paljon muitakin turisteja veneili usein vastaamme. Voin edelleen kuvitella millaista meininki on keskikesällä pahimpaan aikaan. Lilluskelu koristeellisessa veneessä rauhallisissa, kapeissa kanaaleissa gondolieerin kertoillessa juttuja kaupungista oli rentouttavaa sekä silmille, korville että mielelle. Huvittavaa oli, kun törmäsimme eräässä kanaalissa Venetsian ”ammareihin”, jotka vanhalla Opelilla huruttelun sijaan ajoivat enemmän tai vähemmän kärsineen näköistä pientä moottorivenettä. Näköjään nuorisokulttuuri on samanlaista joka paikassa riippumatta siitä minkälainen koneisto alla hurisee.

Aloin jo suunnitella muuttavani Venetsiaan ja ryhtyväni ensimmäiseksi naispuoliseksi gondolieeriksi, kunnes oma kuskimme mursi unelmani kertomalla koko Venetsiassa olevan tällä hetkellä yksi nais-gondolieeri. Ammattiin pääsyä helpottaa huomattavasti jos on paljasjalkainen italialainen mies, eikä gondolieerin perustutkinnon läpäisykään ole mikään läpihuutojuttu.

IMG_3441_1

IMG_3402_2

IMG_3406

IMG_3440

Venetsian amiksia

IMG_3418_1

IMG_3403_2

Karmeita tarinoita

Samaisena päivänä jouduimme myös todistamaan karmeinta tapaturmaa, jonka olen tähänastisessa lyhyessä elämässäni nähnyt. Kävelimme eräällä Venetsian lukuisista pienistä silloista katsellen ympärillemme, kun yhtäkkiä kuulin takaani kovan äänen, jota olisi voinut verrata valtavan kiven pudottamiseen asfalttiin. Käännyttyäni ympäri, näin keski-ikäisen miehen makaavan raajat levällään sillalta alas vievillä portailla, pää portaiden alapäässä, silmät apposen auki vailla minkäänlaista elon merkkiä. Hän oli ilmeisesti pyörtynyt tai saanut sairaskohtauksen ja mikä huonointa tuuria, yhdessä vaarallisimmista paikoista, joissa näin voi tapahtua: portaissa. Vartaloni jäykistyi muutamaksi sekunniksi ja olin varma, että sillä hetkellä tuijotin kuolemaa silmästä silmään. Havahduin huomaamaan kuinka miehen pään ympärille alkoi muodostua punainen verilammikko ja näin kuinka eräs gondolieeri riensi ensimmäisenä tutkimaan tilannetta. Mies saatiin muutaman sivullisen voimin asetettua kyljelleen pää hänen nahkalaukkuunsa nojaten odottamaan ambulanssiveneen saapumista. Hetken päästä hän alkoi räpytellä silmiään ja huomasin vetäväni helpottuneen hengenvedon hänen elossa olemisensa johdosta. Emme jääneet odottamaan ambulanssivenettä vaan jatkoimme hetken aikaa hiljaisina matkaamme. Pian olimme kaikki saaneet koottua itsemme tapahtuneesta, mutta myönnettäköön, etten tule varmasti koskaan unohtamaan ääntä, joka syntyy kun kallo iskeytyy kovalla vauhdilla kiveykseen. Pistää miettimään elämän herkkyyttä ja ihmisen haavoittuvuutta.

IMG_3444_1

Sohvasurffaritapaaminen

En ole vielä ehtinyt kertomaan itsestäni tässä uudessa blogissa kovin paljon, mutta mainittakoon, että olen harrastanut sohvasurffausta jonkin verran aiemmilla reissuillani. Niinpä heti kuultuani matkasuunnitelmista Italiaan, riensin couchsurfing–sivustolle bongailemaan mahdollisia paikallisia, jotka olisivat innostuneita esittelemään minulle Venetsiaa. Löysin erään italialaisen tytön nimeltä Federica ja pojan nimeltä Piervittorio, joiden kanssa sovin tapaamisesta Venetsiassa. Valitettavasti Federica joutui perumaan treffit, mutta Pierre saapui viimeisenä iltana junalla lähikaupungista kierrättämään minua pitkin iltahämäräistä Venetsiaa. Hän puhui todella hyvää ja ymmärrettävää englantia, vaikka olikin itse päinvastaista mieltä. Italiassa on omien kokemusteni mukaan melko harvinaista, että ihmiset osaisivat enempää kuin ala-aste-englannin verran.

Kävimme kahvittelemassa hänen sanojensa mukaan yhdessä Venetsian parhaista kuppiloista, jossa hän tapasi myös muun matkaseurueemme. Kahvien jälkeen muu porukka lähti asunnolle pakkaamaan tavaroita ja valmistautumaan ravintolaillalliseen, johon minä ilmestyisin sitten, kun olisimme ensin Pierren kanssa tehneet pienen kulttuurikierroksen. Pierre osoitteli minulle muutamia rakennuksia ja kertoi hauskoja faktoja niistä samalla kun kiertelimme ympäriinsä.

Italialaista ilojuomaa

Pysähdyimme kierroksen jälkeen Rialton sillan toisella puolella olevien pubien luo nauttimaan italialaista eliksiiriä nimeltä Spritz. Suosittu drinkki sisältää valkoviiniä, Campari-katkeroa ja soodavettä. Spritziin kuuluu cocktail tikkuun pistetty oliivi ja  sitä saa sekä makeana että kuivana vaihtoehtona. Itse pidin enemmän kuivasta Spritzistä vaikka Pierre sanoikin italialaisten naisten kannattavan enemmän makeaa vaihtoehtoa.

Mikäli päätät reissullasi pysähtyä baaritiskille, kannattaa seurata mitä baarimikko spritziisi laittaa, sillä varsinkin turisteille tai tietämättömille Campari saatetaan korvata jollain toisella, halvemmalla ja huonolaatuisemmalla lantringilla. Näin kävi meillekin aluksi, mutta onneksi Pierre pyysi tarkkana poikana baarimikkoa tekemään homman oikein, mihin tämä suostuikin heti kun tajusi, että kyse olikin paikallisesta. Spritzejä siemaillessamme juttelimme reissukokemuksista, Italian ja Suomen eroista, erasmus bileistä, italialaisesta kulttuurista, elokuvista, How I met your motherista, oliiviteoriasta, arkkitehtuurista ja tietysti Venetsiasta itsestään. Muunkin reissuporukan mukaan Pierre oli todella miellyttävä ja fiksu herrasmies, mihin yhdyn täysin. Oli todella mukava saada edes viimeisenä iltana jotain kontaktia paikalliseen ja kuulla italialaisen omia näkemyksiä hänen kotimaastaan. Lopulta Pierre saattoi minut illallisravintolalle, jonne pyysimme häntä liittymään seuraksemme, mutta valitettavasti hänen täytyi jatkaa takaisin junalleen. Sovimme, että ensi kerralla kun päättäisin matkustaa Italiaan, vierailisin hänen kotikaupungissaan Bolognassa.

Illallisella kävimme jo toistamiseen hyväksi havaitussa Doge Morosini –ravintolassa, jossa pääsimme nauttimaan meren antimia: miekkakalaa ja äyriäis -alkupalalautasen. En ole koskaan ollut äärettömän viehättynyt kaikenmaailman simpukoista ja vesikirpuista, mutta täytyy myöntää, että tuo lautanen oli täynnä uusia, hyviä makuja. Sen jälkeen olenkin ollut uskaliaampi kokeilemaan muitakin vedeneläviä, kuin ainaista lohta ja tonnikalaa. Ravintolan tarjoilijoista oli tullut jo tuttuja ja he hyvästelivät meidät kaikki kädestä pitäen lähtiessämme viimeisinä asiakkaina ravintolasta.

©wantedalifelessordinary.pallontallaajat.net

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus