Pallontallaajat.net
Valikko

Loppukevennys

IMG_4304

Enni sekoilee osa 2

Joukkoliikenteen kiroukset olivat seuranneet minua koko matkan alusta loppuun ja vielä kotimaassa Hyvinkää – Savonlinna junavälillä päätin mennä vaikeimman kautta. Olin nukkunut suurimman osan ajasta ja Imatralla pysähtyessämme katsahdin junan kelloa, joka mielestäni näytti aivan liian paljon. Unenpöpperössä säikähdin ajaneeni vaihtopaikkani Parikkalan ohi ja keksin loistavan idean hypätä ulos junasta Imatralla sekä ottaa seuraavan junan takaisin Parikkalaan. Muuten hyvä, mutta Parikkala tulee vasta Imatran jälkeen eikä toisin päin. Mutta kuinka tällainen Lapin kasvatti voisi tuntea kaikki eteläisen Suomen pikkukaupungit ja kylät, ja niiden sijainnin??
Rautatieaseman odotustiloissa katsahdin kelloa uudestaan ja huomasin sen näyttävän tuntia vähemmän kuin olin junassa ollut katsovinani. En ehtinyt enää palata edelliseen junaani vaan jouduin ostamaan uuden lipun seuraavaan, neljän tunnin (!!!) päästä starttaavaan junaan. Lievästi v***uuntuneena lähdin talsimaan painavine kantamuksineni lähimpään ruokakauppaan (joka sekin sijaitsi kaikkea muuta kuin lähellä), sillä tajusin etten enää Savonlinnassa ehtisi ostoksille täyttääkseni typötyhjän jääkaappini. Harmistuin lisää huomatessani, että olin uuden lipun ja tyhjänpäiväiset ruokaostokset tehtyäni heittänyt parisen kymppiä taivaan tuuliin.

En jaksanut kuunnella vanhalta viinalta haisevan aseman sisätiloihin ahterinsa parkkeeranneiden juoppojen sönkötystä, joten astelin ulos asemalaiturin penkille makoilemaan pää rinkkaa vasten ja mussuttamaan juuri ostamiani korvapuusteja. Ilma oli suhteellisen lämmin, linnut visersivät ja aurinko kurkisti välillä pilvien raoista. Tajusin, ettei minulla oikeastaan ollut mitään huolta ja ainoat mitä olin menettänyt, olivat aika ja raha. Enkä oikeastaan ollut menettänyt aikaakaan, sillä sama aika kului parhaillaan ja minun olisi vain keksittävä sovelias tapa käyttää se hyödyksi.

Olen viime aikoina opetellut ja oppinut tietynlaiseen ”hakuna matata” -asenteeseen ja yrittänyt olla ottamatta stressiä mistään. Kömmähdyksiä sattuu, mutta koska kaikella on aina tapana järjestyä tavalla tai toisella, miksi kyrsiintyä joka asiasta? Ei minulla ole tässä elämässä mikään kiire, joten voin hyvin tuhlata muutaman tunnin istumalla asemalaiturilla, katsellen voikukkien valkoisten siementen leijumista ilmassa ja ruohon huojumista tuulessa. Maailma on täynnä pieniä ihmeitä, joita pidämme niin itsestäänselvyytenä, ettemme oikeastaan jaksa tuhlata kallista aikaamme niiden ihailemiseen. Rakastan katsella pilvien vaellusta taivaalla, laineiden liplatusta, lehtien tanssimista asfaltilla tuulisena päivänä, kadulla ohitse käveleviä ihmisiä… Tuntuu, että kaikesta ympärillämme olevasta löytyy jotain kaunista, mutta olen usein liian kiireinen suomaan niille edes yhtä ajatusta.

Hitsi, ei tämä tainnut ihan loppukevennykseksi muokkautuakaan, vaan lähinnä wannabe-filosofiseksi lätinäksi. Keventelen enempi sitten ensi kerralla, sillä voin luvata etteivät nämä hölmöilyt tule tähän loppumaan… ;)

Vielä viimeiset irkkutunnelmat:

©wantedalifelessordinary.pallontallaajat.net

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus