Pallontallaajat.net
Valikko

Onko pakko lähteä?

Tällä hetkellä massussani ja mielessäni pyörii tuntemuksia, joihin en ole koskaan aiemmin matkaillessani ja reissuun lähtiessäni tuntenut. Thaimaan matkaan on enää hieman yli kaksi viikkoa aikaa ja parin viikon ajan aivojani on turmelluttanut vain yksi ajatus: ei, en ole valmis. Yleensä hihkun riemusta siitä lähtien kun lentoliput on ostettu ja päätös matkaan lähtemisestä konkretisoitunut 100%:sesti. Ja koska olen aina todella mielelläni lähdössä tien päälle, kaikki tämänhetkiset negatiiviset ajatukset ovat kovin hämmentäviä. Minulla on ollut puoli vuotta aikaa suunnitella matkaa, valmistautua siihen henkisesti, päättää mitä matkaltani todella haluan ja millaisten kokemusten kanssa tulla sieltä takaisin. Nyt kuitenkin alkaa tuntua, ettei mikään ole vielä läheskään valmista.

pvwv2EtL0DE
Kuva täältä.

Olen hyvin tietoinen thaimaalaisesta kulttuurista ja tavoista, mutta minulla ei ole vielä hajuakaan mihin hotelliin menemme heti Bangkokiin laskeuduttuamme, ja millä kulkuneuvolla sinne pääsemme. Olen hyvin tutustunut siihen, mitä haluan Koh Taon saarella tehdä ja nähdä, mutten ole ottanut juurikaan selvää muista kohteista. Tuntuu, että olen nämä puoli vuotta keskittynyt vain toiseen puoleen erilaisista huomioonotettavista asioista ja vielä olisi puolet jäljellä. Tässä välissä joku spontaani reissuunlähtiä varmasti ajattelee, ettei kaikkea tarvitsekaan suunnitella ja, että halon hiuksiani aivan turhasta. Minun mielestäni matkan suunnittelu etukäteen on puolet huvista (vaikkei se tällä hetkellä kovin hauskalta jostain syystä tunnukaan). On ihanaa olla jo valmiiksi tutustunut kohdemaahansa ja helpottaa suunnattomasti toimimista, kun kaikki on jo  etukäteen tiedossa. Minulla on turvallinen olo, kun tärkeät asiat ovat hallussa. On helpottavaa, kun ei tarvitse metsästää iltaisin nälkäisenä ruokapaikkaa tai harmitella sitä, että tuli valittua huono hotelli, kun on jo kotimaassa tutustunut eri vaihtoehtoihin ja kirjoittanut niistä parhaat ylös reissuvihkoonsa.

Viime viikko kului stressatessa aivan muista asioista: järjestimme poikaystävälleni yllätyssynttärit, joiden suunnitteluun ja valmisteluun suurin osa ajasta kului. Juhlat onnistuivat yli odotusten ja nyt olen saanut vihdoin rentoutua niiden puolesta. Seuraavaksi pitäisi kuitenkin ruveta stressaamaan seuraavaa asiaa, eikä se tällä hetkellä huvita pätkääkään. Alan pikkuhiljaa ymmärtää pakettimatkailijoita, joille kaikki tulee valmiina ja ainoa seikka, josta itse tarvitsee huolehtia, on ehtiminen ajoissa lähtöpaikalle. Omatoimimatkailussa hauskuus on juuri siinä, että saa tehdä kaiken itse, mutta myös se huono puoli, että joutuu tekemään kaiken itse.

large (1)
Kuva täältä.

Tänä kesänä Suomessa on ollut niin paljon lämpimiä päiviä, että olen monta kertaa miettinyt, olenko hullu kun lähden johonkin vielä kuumempaan mestaan. Voisin vielä hyvin nauttia Suomen suvesta, käydä muutamalla festarilla, jotka jäävät reissun takia väliin ja kiehnätä poikaystäväni kainalossa, jonka pian joudun jättämään melkein kuukaudeksi. Viimeinenkin ajatus on siitä mielenkiintoinen, etten ole koskaan aiemmin ikävöinyt ketään yhtä paljon reissuun lähtiessäni. Yleensä hehkutan vain tulevaa seikkailua ja mietin, kuinka pian palaan taas takaisin kertomaan läheisilleni siitä.

Uskon, että kaikki ajatukset johtuvat vain siitä, että olen lähdössä mantereelle, jolla en ole koskaan aiemmin käynyt, tuntemattomassa reissuporukassa, tuntemattomaan maahan ja kulttuuriin, jonka äidinkieltä en puhu ja minua vain jännittää niin kovin. Vielä on kaksi viikkoa aikaa käydä ostamassa matkavakuutus ja tarvittavat lääkitykset, kirjata ylös tärkeitä ja muistettavia asioita sekä lukea sukelluskurssin teoria loppuun. Toivon, että kaikki kääntyy vielä parhain päin ja voin kääntää ajatukseni positiiviseen suuntaan, nauttien viimeisistä suunnitelmien tekemisistä ja vatsassa myllertävistä perhosista. Tänään käyn Kuopion keskustassa ostamassa pienen reissuvihkosen ja pyhitän seuraavan tunteroisen ainoastaan pakkaamiselle, sillä huomenna juna suuntaa kohti pohjoista ja kotikaupungin maisemia! Ciao!

ps. Onko kenelläkään muulla ollut samanlaisia epäröiviä tai negatiivisia tuntemuksia matkalle lähdöstä, vai olenko ainoa?

large
Kuva täältä.

©wantedalifelessordinary.pallontallaajat.net

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

14 Kommentit

  • Vastaa Anna heinäkuu 16, 2013 12:24

    Joskus, kun on tullut ahnehdittua reissuja liian lähelle toisiaan, tyyliin päivä aikaa pestä kamat ja sitten taas koneeseen, tulee tunne, että aikataulutusta olisi voinut vähän suunnitella enemmän…

    Mulla ei ole kuukausien reissuja takana vuosiin, kolmen viikon reissuja ym. kyllä. Ja ei, koskaan ei ole tullut epäröintiä tai muuta. Palo nähdä paikkoja menee yli kaiken muun. Mutta tajuan kyllä mistä puhut. Epäröinti kaiken uuden edessä on täysin normaalia. Joten ei muuta kuin rinta rottingilla kohti uusia pettymyksiä :)

    • Vastaa Enni heinäkuu 17, 2013 20:35

      Toisinaan myös hamaan tulevaisuuteen suunniteltu reissu voi karata käsistä, kun sitä ajattelee, että “kyllähän tässä on monta kuukautta aikaa suunnitella kaikki valmiiksi, aloitampa siis vasta huomenna” ja pian huomaakin siirtäneensä suunnittelutyötä koko ajan aivan viimehetkille. Jep, ei tässä auta panikoida vaan ottaa hetkestä kiinni ja jatkaa päättäväisesti eteenpäin. :)

  • Vastaa A heinäkuu 16, 2013 22:04

    En ole pitkään aikaan eksynyt tänne ja oli kiva palata, kun sai silmien alle tällaista… Olen itsekin miettinyt juuri kyseisiin maihin matkustamista, kun näyttäisi siltä että vuodenvaihteen jälkeen pääsisi lähtemään viimein jollekin toiselle mantereelle. Pakko seurailla teidän reissua, niin saa pahennettua vielä omaa matkakuumetta. :)

    • Vastaa Enni heinäkuu 17, 2013 20:39

      Kiva kun palasit! Katsotaan saanko kirjattua reissufiiliksiä ihan paikanpäällä, mutta viimeistään heti matkan jälkeen. Mikäli paikanpäältä löytyy mieluisia nettikahviloita ja sitä ehtii aktiviteettien huumasta karata välillä koneen ääreen, niin tietysti täytyy päivitellä menemisiä. :) Oletko ajatellut tehdä pitkänkin reissun mahdollisesti kyseisellä akselilla?

      • Vastaa A heinäkuu 17, 2013 21:02

        Jos muutamankin viikon pystyisi olemaan, niin olisin tyytyväinen…
        Saa nähdä miltä budjetti näyttää tuolloin. Se on kuitenkin aika merkittävä asia näissä… ( ja että odottaako työpaikka enää paluun jälkeen xD )

  • Vastaa pallontallaajat heinäkuu 17, 2013 09:17

    Enni I feel you! Joskus se vaan on niin, että ei yhtään tekis mieli lähtä reissuun ja sitä hakkaa päätä seinään että miks hitossa tuli taas mentyä tuhlaamaan hillitön rahasumma niihin lentolippuihin. Erityisesti Suomen lämmin kesä on omiaan tappamaan reissuinnon, mää kun ainakin matkustan osaksi myös päästäkseni pois tästä ankeasta ilmasta (Oulussa tällä hetkellä pilvistä ja +11). Hyvän muistutuksen tuosta sain toukokuun lopulla, kun matkasin Keski-Eurooppaan yksin viikoksi. Kohteessa satoi joka päivä ja oli hädintuskin 10 astetta lämmintä, kun taas suomessa (ja nimenomaan täällä pohjoisimmilla nurkilla) nautittiin auringosta ja helteistä. Kyllä sillon kiroilutti, että reissuun tuli edes lähdettyä mutta kai siitäkin jäi jotain käteen.

    Mää tykkään kans suunnitella reissut aika hyvin jo ennen matkan alkua, ja erityisesti uusissa kohteissa reissua edeltävä stressi on suoraan verrannollinen suunnittelun määrään. Uskon kuitenkin että sulla on ihan huikea reissu tulossa, sillä asioilla on todellakin tapana järjestyä!

    Toivotaan siis että vähän huononpuoleinen jännitys muuttuu pian malttamattomaksi odotukseksi, sillä oli fiilikset ennen matkaa mitkä hyvänsä, niin kyllähän se reissaaminen kannattaa aina. :)

    • Vastaa Enni heinäkuu 17, 2013 20:58

      Tuo raha-asia on kyllä totta ja yleensä hyvin paljon mielenpäällä, mutta toisaalta “travel is the only thing you buy that makes you richer” ;) Joten lopulta rahakin on vain sivuseikka, jota saa aina jollain tapaa taottua lisää. Ja tällä hetkellä Suomen sääkin näyttää muuttuvan yhä syksyisemmäksi (todella harmi niille, jotka lomailevat Suomessa), joten ehkä en sittenkään jää mistään paitsi. :)

  • Vastaa inkkap heinäkuu 17, 2013 09:18

    Ja meikäläinen oli siis tuon edellisen kommentin takana, olin vahingossa kirjautunut sisään väärillä tunnuksilla… Hyvin menee näin aamulla mutta menkööt! :D

  • Vastaa Laura heinäkuu 18, 2013 11:28

    Mulla taas on melkein päinvastainen: mua helpottaa kun voi hypätä tuntemattomaan vailla huolia. Itse olen oppinut tien päällä, että kyllä kaikki järjestyy – varsinkin Aasiassa, jossa matkustelu on niin helppoa. Hintatason vuoksi taksilla ajelukaan ei hirvitä jos ei jaksakaan paikan päällä paneutua paikallisbussien mystisiin kiemuroihin ja turisteihin on totuttu, joten jos nökötät rinkkoinesi kadulla kysymysmerkki pään päällä, joku tulee kyllä heittämään sua sisään hostelliin. Itse olen yleensä ennen uuteen kaupunkiin saapumista selvittänyt vain otollisimman kaupunginosan, huristellut sinne jotenkin ja etsinyt hostellin. Siellä varmasti tapaa ihmisiä, joilta saa parhaat reissuvinkit niin kys. kaupungissa kuin koko maassa ja tarpeen tullen respan henkilökuntakin aina auttaa mielellään.

    Nyt ovat säätkin menneet niin kurjiksi, että antaisin mitä tahansa jos pääsisin hyppäämään koneen kyytiin asap. Tsemppiä reissuun!

    • Vastaa Enni heinäkuu 18, 2013 12:10

      Ihanaa kun olisi tuollainen asenne. Aasiassa koskaan vierailemattomana oon aina aatellut, että siellä matkustaminen se vasta haastavaa on juuri kielierojen, erikoisen paikallisliikenteen ja kulttuurin vuoksi. Mutta hyvä jos näin ei olekaan! Euroopassa matkustaminen taas tuntuu minulle yksinkertaisimmalta ja turvallisimmalta, kun se alkaa olla jo niin tuttua puuhaa. Aasiassa mietityttää lähinnä se, etten halua tulla huijatuksi heti ensikohtaamisella, mistä varoitellaan joka matkaoppaassa. Mutta eiköhän tuokin ole helppo välttää kun pitää järjen päässä ja pään kylmänä.

      • Vastaa Laura heinäkuu 19, 2013 13:54

        Aasialaiset on tosi huonoja valehtelemaan, trust me. Kerran huvin vuoksi hyppäsinkin tuktuk-kuskin kyytiin, jonka tiesin kusettavan, ihan vain nähdäkseni miten homma toimii. Junalippuja ei muka saa enää juna-asemalta, pitää mennä matkatoimistoon ja siellähän mulle yritettiin myydä kaikenlaisia majoitus-teki-junapaketteja ja paketteina junalippujakin yllättäen oli. Uskomattominta oli, että tämä matkatoimistomyyjä oli jenkkimies! No, kuten tuktuk-kuskin kanssa sovimme, hän vei minut ilmaiseksi perille juna-asemalle saakka, kun olin suostunut matkatoimistolla käymään ja sieltähän sen junalipun sitten sain. Mutta ihan hauska kokemus tuokin, kun aikaa siihen sekoiluun oli :D

        Itse kokemusteni perusteella sanoisin, että nimenomaan Aasia on helppo paikka. Ihmiset ovat tosi ystävällisiä, auttavat aina tarpeen tullen ja kaikilta löytyy joku kaveri joka tietää tai voi auttaa. Kusettajat on helppo tunnistaa ja jos ei tunnistakaan, ei menettämäsi rahasummat suuria ole kun järjen pitää päässä. Ehkä Aasiassa matkustamisen helppous piileekin siinä, että halvan hintatason takia ei tarvitse niin paljon tehdä töitä edullisempian ratkaisujen löytämiseksi, koska “kalliimmatkin” bussit ja retket ovat meidän silmissämme sikahalpoja. Ja Aasia – toisin kuin vaikka E-Amerikka – on mun silmissä tosi turvallinen.

        Malesiassa ja Thaimaassa myös osataan englantia mun mielestä yllättävänkin hyvin. Eli huolet pois! :)

  • Vastaa Anne heinäkuu 29, 2013 12:56

    “Olen hyvin tutustunut siihen, mitä haluan Koh Taon saarella tehdä ja nähdä, mutten ole ottanut juurikaan selvää toisesta kohdemaastamme Malesiasta”

    Toissatalvena oltiin melkeen kolme kuukautta Thaimaassa ja siitä pari Taolla. Sieltä lähdettiin Phuketin kautta Malesiaan ja vasta minibussissa lähellä Malesian rajaa tuli mieleen, että niin, oiskohan pitänyt esim. vaihtaa jotain paikallista valuuttaa ennen maahan menoa, eihän meillä ole kuin bahteja taskut täynnä. Malesiaan meno oli muutenkin vähän sellanen ettei sitä oltu alunperin suunniteltu joten meillä ei ollut mitään käsitystä minkälainen paikka koko maa ylipäätänsä on ja sitä rataa. No, hostelli oltiin sentään tajuttu varata netistä etukäteen ja jollain ihmeen kaupalla se minibussi sattui jättämään reissaajat pois kyydistä juuri sen meidän varaaman hostellin eteen (mikä tuuri, oltaisiin varmaan muuten haahuiltu etsimässä sitä koko yö).

    Mutta siis, mun mielestä ei pidä “pilata” reissua suunnittelemalla liikaa, vaan kun lähtee vähän sellasella asenteella että asioilla on tapana järjestyä niin kyllä ne yleensä järjestyykin :) Kakkois-Aasiassa reppureissaaminen on tehty aika helpoksi ja ainakin Thaimaassa sut kirjaimellisesti talutetaan oikeeseen kulkuvälineeseen ja aina joku on neuvomassa, mihin pitää mennä ja mistä kysellä ja niin edelleen. Elä ressaa! Kyllä se siitä :)

    Ja mitä tohon ukottamiseen tulee, niin mun mielestä Thaimaa/Malesia-akselilla se kusetus on vielä aika pientä ja sellaista suht harmitonta eikä siitä kannata panikoitua. Kaikkia meitä on joskus kusetettu ja sitä kauttahan sen parhaiten oppii, milloin kannattaa pitää varansa ja olla tarkkana. Intiassa käyneenä voin sanoa että siellä ukotus oli jo aika törkeetä ja pari kertaa taisin itsekin menettää hermoni kun alko loppua jo usko että eikö tässä maassa pysty mitään tekemään ilman huijatuksi joutumista. Mutta sen Intian jälkeen Thaimaan ylihintaa kiskovat tuktuk-kuskit on vielä aika viattomia.. :D Takseissa muistaa aina pyytää sitten mittarin päälle niin ei kevene lompakko liikaa ;)

  • Vastaa Enni heinäkuu 31, 2013 21:30

    Olisin varmaan reissannut samalla tavoin Malesian puolelle bahtit taskussa kilisten ellet olisi maininnut tuota rahanvaihtoa. :D Tuollaiset pikkuasiat juuri meinaavat tupata unohtumaan. Nyt olen kuitenkin ajatellut vain keskittyä siihen, että saan itseni ja kamani kasaan ja pääsen turvallisesti ja ajoissa Bangkokiin. Siinähän sitä on sitten parisen viikkoa aikaa tutustua konkreettisesti Thaimaahan ja samalla lueskella tietoa seuraavasta kohteesta eli Malesiasta. :)

    Itse ajattelimme mahdollisesti lentää Suratthanista Borneon puolelle ja lähteä sieltä valumaan kohti Kuala Lumpuria. Missä päin Malesiaa itse vierailitte ja jäikö jotain erityisen mieleenpainuvaa kätöseen? :)

    Saitteko muuten aikanne kulumaan hyvin Taolla? Olen ääriäni myöten innoissani juuri tästä pikku saaresta, mutta nyttemmin olen alkanut miettiä, onko siellä tarpeeksi nähtävää ja koettavaa tällaiselle aktiiviselle tutkimusmatkailijalle. Sukelluskurssiin nyt kuluu tietysti oma aikansa ja snorklailtua tulee varmasti useammalla rannalla, mutta kuitenkin.

    • Vastaa Anne elokuu 1, 2013 07:24

      Malesiassa käytiin Penangissa ja KL:ssä. Ei ihan hirveästi keretty tutustua maahan, kun oltiin lähdössä Intiaan ja Malesiassa vaan pari viikkoa – muutenkin koko Malesiaan meno oli vähän sellanen ekstemporee kun satuttiin saamaan niin halvat lennot KL:stä Intiaan. Omasta mielestäni maa oli vähän hämmentävä, kun se oli niin sekoitus monia eri kulttuureja.

      Tao on pieni saari, mutta ei sieltä aktiviteetit välttämättä kesken lopu. Jos on vaan rahaa harrastaa niin kaikenmaailman retkeä ja kurssia löytyy. Jos meinaat sukelluskursseja suorittaa niin Sairee Beachilta löytyy suomalainen Koh Tao Divers ja sitten kansainvälisempi Phoenix Divers (jossa oma mieheni suoritti Dive Masterin) joka ainakin silloin 2011-2012 tarjosi saaren edullisimmat kurssihinnat. KTD ja Phoenix sijaitsee molemmat aika lailla Saireen eteläpäässä. Mutta tuolla on tosiaan kouluja ihan vieri vieressä, kannattaa vähän kilpailuttaa sillä hinnoissa on eroja (vaikka ei mitään huimia, mutta jotkut esim. tarjoavat ilmaisen kokeilun jne).

      Taosta puhutaan aina, että se on sukeltajien saari, eikä siellä voi muuta puuhata mutta esim. itse en sukella ja sain kyllä aikani kulumaan (tosin kävin mm. thainyrkkeilemässä 3 kertaa viikossa). Mopolla kiertää saaren alle päivässä, mutta esim. jos tykkää patikoita niin pari näköalapaikkaa löytyy ja monet kinttupolut on sellaisia että niistä ei pääse mopolla kulkemaan. Yöelämää löytyy joka illalle jos kiinnostaa bailata, mutta lähinnä Sairee Beachilla, muut rannat ovat hiljaisempia :) Ei Tao ehkä oo sellanen himoaktiiviliikkujan paikka, eikä sieltä löydy välttämättä mitään maailmanmullistavaa nähtävää ja koettavaa, mutta ainahan voi sitten vaihtaa naapurisaarille (Samui ja Phangan) jos tuntuu että Taolla alkaa tulla tylsää :D Itse olen kyllä aina Taolla viihtynyt juuri sen takia että se on niin pieni eikä siellä tarvii turhia stressata mistään :) Paikalliset on mukavia ja vaikka hintataso onkin saarien mukainen niin suht edullisesti kuitenkin tulee toimeen. Mutta nykyään musta tuntuu että sinne on yritetty keksiä vähän kaikennäköistä puuhaa kuin turisteja että paikallisia ulkomaalaisia varten – löytyy köysirataa, löytyy keilausta ja minigolffia, vähän sitä sun tätä..

      Ainiin ja Taon yhteydessä sijaitsee Koh Nang yuan, joka koostuu 3 pikkuisesta saaresta, sinne kannattaa myös ottaa taksivene ja kavuta kukkulalle ottamaan kuvia ja ihastelemaan maisemia! Saaria yhdistää 2 rantaa, joka tekee paikasta erityisen uniikin näköisen :)

    Jätä vastaus