Pallontallaajat.net
Valikko

Thaimaan majoitustärpit

Olimme varanneet majoitusbudjetiksemme 10-20 euroa per yö eli karkeasti pyöristettynä 450-850 Thaimaan bahtia. Koska majoituimme aina kahden hengen huoneissa, hinta jaettiin puoleksi ja jokaisen matkalaisen kustannukset jäivät 5-10 euroon per yö. Tällä naurettavan halvalla hinnalla löysimme yllättävän hyvätasoisia hotelleja ja bungalowkyliä, joista suurinta osaa voin lämpimin mielin suositella jokaiselle samalla suunnalla pyörivälle reissaajalle.

IMG_0961

Muutama pieni vinkki Thaimaan majoitusvaihtoehtoja miettiville:

– Suosi ilmastoituja huoneita ja bungaloweja tuulettimen sijaan. Etenkin kuumimpaan aikaan Thaimaassa on oikeasti todella kuuma, eikä tuuletin aina viilennä tarpeeksi. Ilmastoiduissa huoneissa on kuitenkin hyvä muistaa olla säätämättä ilmastointia puhaltamaan liian kylmästi, sillä tällöin on vaarana vilustua. Suosi hieman viileämpää ilmaa kuin ulkoilman senhetkinen lämpötila.

– Majoitus kannattaa varata turistisesongin aikaan etukäteen, mutta mikäli et ole sitä ehtinyt tehdä, ei hätää. Saapuessasi laivalla Siaminlahden saarille, on sinua yleensä vastassa suuri joukko taksikuskeja ja hotellien työntekijöitä, jotka yrittävät kaikin keinoin mainostaa sinulle juuri heidän majoituspalveluitaan. Itse annoin näille henkilöille yleisnimityksen “herhiläiset”, sillä he olivat kuin sitkeitä pörriäsiä surisemassa korvan juuressa, ja joista oli hankala päästä eroon. Meillä ei esimerkiksi ollut minkään valtakunnan hajua yöpymispaikasta saapuessamme Koh Phanganille, mutta heti satamaan saavuttuamme läheisyyteemme paukahti periksiantamaton thai-nainen esittelemään Ban Tain Power Beach Resortia. Hinta-laatusuhde kuulosti hyvältä ja koska meillä ei ollut plan A:ta, B:tä tai edes C:tä, päätimme lähteä hänen mukaansa katsastamaan oliko kyse huijauksesta vai ei. Lopulta resortti osoittautui varsin toimivaksi majapaikaksi, joten avoimin mielin vain kyselemään hintoja ja palveluita niitä mainostavilta henkilöiltä.

– Pidä öisin kylpyhuoneen valo päällä, mikäli luulet, että majapaikassasi piilee uhka törmätä torakoihin. Itse tosin tapasin torakan vain kahdesti, molemmat Ko Phanganilla.

Tässä listattuna kaikki käyttämämme majoituskohteet sekä pientä lisäinfoa niistä:

Bangkok

Merlin Lodge
2294 Sukhumvit Road 64 Bangchak
Me maksoimme:
690 THB / yö (Ilmastointi, lämmin vesi ja parisänky.)

Kaikista reissumme aikaisista majoituspaikoista ensimmäinen oli loppujen lopuksi se kehnoin. Emme olleet juurikaan tutustuneet etukäteen Bangkokin hotellitarjontaan, joten lentokentällä netin saloja kaiveltuamme, päädyimme siihen vaihtoehtoon, jonka nyt satuimme nopeimmin löytämään. Hotellissa oli jonkin sortin muuttoremppa meneillään, joten yleiset tilat eivät olleet käytössä ja kaikki oli enemmän tai vähemmän hujan hajan. Vaikka ilmastointi ei vaikuttanutkaan pelaavan aulassa, huoneissa se toimi moitteetta. Lodge sijaitsee aivan Punnawithi -skytrainaseman vieressä, joten siirtyminen muihin keskustan osiin on äärimmäisen helppoa. Toisaalta koska skytrain asema on niin lähellä, myös sen aiheuttama meteli kantaa öisin huoneeseen. Metelistä selviää kuitenkin hyvin korvatulpilla.

Imm Fusion Sukhumvit
Sukhumvit 50, Sukhumvit Road
Me maksoimme:
n. 1000 THB (Ilmastointi, lämmin vesi, wifi, tv, minijääkaappi, erilliset sängyt ja päivittäinen siivous. Tarjouksena hintaan sisältyvä buffet-aamiainen.)

Yksi omista reissun hotellisuosikeistani. Sisustukseltaan itämainen ja persoonallinen hotelli miellyttävällä henkilökunnalla ja toimivilla palveluilla. Huoneet ovat siistit ja hintaansa nähden hyvätasoiset. Aulasta löytyy uima-allas, hierontapalvelut, pieni kuntosali sekä kattava aamupalabuffet. Kerroksiin pääsee hissillä ja huoneet siivotaan joka päivä. Aivan hotellin naapurista löytyy Tesco Lotus kauppakeskus, josta voi ostaa pientä evästä huoneen jääkaappiin, sekä muutamia iltaisin pystytettäviä ruoka- ja vaatekojuja. Meillä aamiaisbuffet kuului huoneen hintaan, mutta muutoinkin se maksaa ainoastaan 120 THB (hieman vajaa 3 €) eli ei juuri mitään..! Tarjolla on mm. paahtoleipää, salaattia, thairuokaa, leivonnaisia, hedelmiä, muroja, puuroa ja mehuja.

Untitled-1_1_2

Koh Tao

Prick-Tai Resort
10/44 Moo 1, Sairee Beach
Me maksoimme:
700 THB / yö (Tuuletin, lämmin vesi ja parisänky.)

Koska Koh Taolla on elokuisin eurooppalaisten matkailijoiden turistisesonki, tuotti majapaikan löytäminen hieman työtä. Emme olleet varanneet majoitusta etukäteen, vaan kiersimme jalkapatikalla bungalowkylästä toiseen, kunnes viimein löysimme rivitalohuoneet mukavan mamman emännöimästä resortista. Huoneet ovat tilavat ja kylpyhuoneet siistit, mutta laskutilaa tavaroille huoneista löytyy kovin rajallisesti. Resortti tarjoaa edullista pyykkipalvelua ja meidän aikanamme kylän keskelle oltiin juuri rakentamassa uima-allasaluetta. Suurin osa resortin bungaloweista ja huoneista ei sijaitse aivan rannalla, mutta sinne ei ole kuin muutaman sadan metrin kävelymatka kauimmaisistakaan mökeistä. Ranta on pitkä ja leveä, mutta vesi on todella matalalla, joten se kelpaa lähinnä lillutteluun. Biitsi toki syvenee mitä pidemmälle menee, mutta tällöin tulevat korallirykelmät nopeasti vastaan. Kannattaa siis käyttää uimakenkiä ja välttää astumasta korallien päälle, jottei tuhoa niitä. Snorklaajalle tai sukeltelijalle tämä on sen sijaan oiva valinta, sillä vesi on kirkasta ja jo aivan rannan läheisyydessä voi bongata erilaisia koralleija ja lukuisia vedeneläviä.

Koh Phangan

Power Beach Resort
Moo 1 T. Ban Tai
Me maksoimme:
n. 800 THB / yö (Ilmastointi, lämmin vesi, tv, minijääkaappi ja parisänky. Majoitusminimi 3 yötä.)

Nyttemmin katsahdettuani hotellin nettisivujen hintoja, ovat ne paljon enemmän kuin se mitä itse omasta Dome Beach Frontistamme maksoimme. Luulen, että resortilla oli siihen aikaan pulaa majoittujista, ja sen vuoksi he tarjosivat bungaloweja alihintaan. Kannattaa siis joskus ottaa varteen sataman “herhiläiset” ja kysyä mitä heillä on tarjota. Resortin ravintola on suhteellisen hintava budjettimatkaajalle ja rantabaarin musiikki pauhaa pitkälle yöhön häiriten hieman yöunia, mutta muuten majapaikka on mitä oivallisin. Rannan hiekka on hienoa ja valkoista, vesi tarpeeksi syvää uimiseen ja biitsin yleistunnelma on päivisin rauhallinen. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, ettei resortti majoita travellaajia ainoastaan yhdeksi yöksi, vaan minimi on kolme yötä.

Dolphin bungalows
Thong Nai Pan Yai
Me maksoimme:
800 THB / yö (Tuuletin, lämmin vesi ja parisänky.)

Thong Nai Pan Yain ranta sijaitsee Phanganin saaren koillisosassa ja sitä kehutaan yhdeksi saaren kauneimmista. Tämän mainoslauseen perusteella mekin päätimme lähteä tarkistamaan olivatko huhupuheet rauhallisesta paratiisista totta. Olimme varanneet Dolphin bungalowsien majoituksen netistä etukäteen, joten emme päässeet tarkistamaan bungalowien kuntoa vasta kuin paikanpäälle saavuttuamme. Kylä yllätti minut kuitenkin positiivisesti ja nämä olivat ensimmäiset aidot ja oikeat bungalowit, joissa pääsimme yöpymään. Jokaiselle terassille on kiinnitetty riippumatto, jossa on mahdollista nauttia päiväunet kuunnellen rantaravintolasta kantautuvaa hiljaista musiikkia ja ihastellen bungalow-lehdossa liiteleviä perhosia. Ranta itsessään on juuri sitä, mitä rauhaa ja hiljaisuutta kaipaava etsii. Valkoista hiekkaa, turkoosia vettä, palmuja, pikkuruisia rantarapuja ja värikkäitä pitkähäntäveneitä. Rantaravintolat ovat budjettimatkaajalle taas hivenen hintavia, mutta viereisestä kylästä löytyy edullisempaakin sapuskaa, jos jaksaa käpötellä hieman pidemmälle. Suosittelen pääkadun pohjoisesta päästä löytyvää, herttaisen setämiehen pitämää, hyvää ja edullista thairuokaa tarjoilevaa tienvarsiravintolaa. Kylästä löytyy myös 7eleven ja mainiosta, pienestä Pan Thong -raflasta saa tuoretta ja herkullista aamupalaa. Ainoa miinuspuoli on palvelun hitaus, joten sinne ei kannata suunnata kiireisenä aamuna tai äärimmäisessä nälässä.

dolphinbungalows_2

Sarana bungalows
7/4 Moo 2, Ban Tai
Me maksoimme:
n. 700-900 THB / yö (Tuuletin, lämmin vesi, wifi ja erilliset sängyt. Half Moon Partyjen aikaan hinta korkeampi, 900THB.)

Kolmen australialaismiehen isännöimä bungalowkylä Ban Tain keskivaiheilla. Mesta oli aukaissut ovensa vasta muutamaa päivää aiemmin, kun me pamahdimme sinne kyselemään vapaita huoneita. Kaikki oli siis enemmän tai vähemmän rempan ja muutoksen alla, mutta sehän ei meitä häirinnyt. Sisäpihalle on rakennettu uusi, hieno uima-allas sekä pieni ja tunnelmallinen, hinta-laatusuhteeltaan hyvä, “the big mammaksien” emännöimä terassiravintola, jossa kävin pari kertaa lounastamassa. Myös wifi-yhteys on koko resortin alueella loistava.
Ainoa miinuspuoli kylässä oli se, että bungaloweja varatessamme meille esiteltiin moitteettomassa kunnossa oleva bungalow, jonka perusteella päätimme kyseiseen kylään majoittua. Lopulta majoituspäivänä saimme kuitenkin toisen bungalowin, joka ei ollut läheskään samanlainen kuin meille aiemmin esitelty. Bungalowissa oli tuuletin, joka ei yltänyt puhaltamaan ilmaa molempiin vuoteisiin tasaisesti – eli hiki virtasi. Meille esitellyssä bungalowissa lattia oli umpinainen, kun taas siinä, jonka saimme, oli valtavat lattiaraot. Ei siinä muuten mitään, mutta olimme jo siihen päivään mennessä tavanneet jos jonkinmoista mönkiäistä, joita en mielelläni olisi ottanut unikavereiksi. Lopulta päädyimme ostamaan ison packin vessapaperia, jolla sitten tukimme lattiaraot.
Itse ranta on kapea ja vesi ylöttyy hädin tuskin polviin, joten uimiseen tai edes lillumiseen se soveltuu kehnosti. Aamuisin, laskuveden aikaan kannattaa kuitenkin käydä käppäilemässä nilkkoihin asti ulottuvassa vedessä, tutkimassa rantarapujen elämää ja esiintulleita koralleja.

IMG_1071_1_2

Koh Samui

Hakuna Matata
119/22 Chaweng Beach Road, Chaweng
Me maksoimme:
898 THB / yö (Ilmastointi, lämmin vesi, parisänky, wifi, tv, minijääkaappi, vedenkeitin ja päivittäinen siivous.)

Hintaansa nähden todella hyvätasoinen hotelli. Ainakin ilmastolliset huoneet ovat todella siistejä ja mukavia. Jokaisen huoneen seinät on maalattu uniikeiksi ja tunnelmallisiksi, toisen kerroksen huoneissa on suuri parveke, ilmastointi ja kattotuuletin, siisti wc ja runsaasti laskutilaa tavaroille. Voi mitä luksusta tämä olikaan muutamiin aiempiin majoittumisiimme verrattuna! Hotellilla ei ole omaa polkua rannalle, joten sinne täytyy puikahtaa hieman kauempaa, toisten hotellien lävitse. Hakuna Matatan vieressä sijaitsee pieni hedelmä- ja smoothiekoju, josta on hyvä napata mukaansa terveellistä välipalaa, sekä matkatoimisto pyykinpesupalveluineen. Toiselta puolelta tietä löytyy sekä 7eleven että FamilyMart. Tänne kannattaa suunnata, mikäli et halua majoittua aivan keskustan melskeessä, mutta kuitenkin kävelymatkan päässä.
Meillä oli alunperin tarkoitus yöpyä hotellissa viisi yötä, mutta erinäisten sattumien summana jouduimmekin lähtemään jo päivää aiemmin. Olimme maksaneet yöpymisemme jo etukäteen, joten ajattelimme että joutuisimme äkillisen muutoksen vuoksi hyvittämään omistajalle “menetetyn” yön, mikä oli mielestämme täysin ymmärrettävää. Omistaja kuitenkin sanoi maksavansa meille takaisin viidennen yön hinnan, mikä tuli kaikille positiivisena yllätyksenä. Todella hyvää palvelua sanoisin!

IMG_1142_1_1_2

©wantedalifelessordinary.pallontallaajat.net

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus