Pallontallaajat.net
Valikko

Kesäpäivä Tallinnassa

Vähäisten kesälomasuunnitelmien vuoksi päätimme poikaystäväni kanssa tehdä heinäkuisen päiväreissun Tallinnaan, jonka teemoihin kuului hänen syntymäpäiviensä pienimuotoinen juhlistus sekä tietysti suomalaisille tyypillinen, ystäväni polttariviinojen hakureissu. Itse en ollut aiemmin astellut kaupungin mukulakivikatuja muuten kuin laivaa vaihtaessani, joten paikka oli mieluinen uusi tuttavuus. Vaikka kyse olikin vain lyhytkestoisesta päivämatkasta, intouduin silti ostamaan itselleni kirjakaupasta Tallinna -oppaan, johon tietysti kirjasin ennen visiittiä kaikki mielenkiintoiselta vaikuttavat pikkuputiikit ja paikallisten suosimat ravintolat. Tietenkään emme ennättäneet loppujen lopuksi kuin kuljailla osan vanhan kaupungin kaduista kesähelteessä sekä shoppailla Rocca al Maren kauppakeskuksessa, mutta jäipähän vielä paljon nähtävää seuraaville vierailuille.

kokeilu_pienempi

kokeilu_2

Erikoinen, neuvostoaikaiseen ym. vastaavaan kamaan keskittynyt putiikki.

Olimme varanneet edestakaiset ja edulliset liput (22€/hlö) Tallink Siljalta muutamaa päivää aiemmin ja ehtineet ajella neljän tunnin matkan Kuopiosta Helsinkiin pari päivää ennen reissua. Lähdön Tallinnaan oli määrä tapahtua Helsingin satamasta klo 07:30 aamulla, mutta eikös poikaystäväni ilmoittanut edellisiltana klo 21 maita, että hänen passinsa onkin jäänyt vahingossa kotiin. Punnitsimme jonkin aikaa vaihtoehtoja lähteä ilman passia, mutta lopulta emme halunneet ottaa riskiä siitä, että passia jostain syystä kysyttäisiinkin Tallinnan puolella lähtöhetkellä ja joutuisimme jäämään sinne selittelemään passittomuuttamme. Siihen aikaan illasta varapassin saaminenkin oli silkka mahdottomuus. Ainoat vaihtoehdot olivat jättää lähtemättä tai ajaa 8 tuntia edestakaisin yöllä hakemaan passi Kuopiosta. Ensinmainittu olisi tietysti ollut kaikessa suhteessa järkevämpi, mutta koska eräs mukaan lähtevä ystävämmekin oli jo ostanut liput ja minä olin ollut niin innoissani lähdöstä, päätimme tehdä sen ei-niin-fiksun-päätöksen ja hakea passi. Olisipahan sitten jotain muisteltavaa meilläkin “ensimmäisestä yhteisestä ulkomaanmatkastamme”. :D

kokeilu_1_pienempi

Taiteilija valmistautuu päästämään luovuutensa kukkimaan.

Sovimme ajovuorot siten, että minä ajelen neljä tuntia Kuopioon ja poikaystäväni sitten toiset neljä takaisin ja täytyy kieltämättä myöntää, että nautin hurruuttelusta pimeillä, tyhjillä teillä. Jälkeenpäin ajatellen tosin muistelen kauhulla ajatusta, jossa painoin paikoitellen 140km tuntivauhtia ohitellen valtavia rekkoja ja tissutellen energiajuomaa, samalla kun kamikaze-siilit pomppivat yli teiden. Pääsimme hengissä Kuopioon, mutta siinä vaiheessa kun minun oli määrä painua takapenkille nauttimaan neljän tunnin yöunistani, teki energiajuoma tepposet. Koska en ikinä normaalisti nauti kyseisiä litkuja, oli tuloksena vapinaa, huonovointisuutta, unettomuutta, päässä soimista, ajatusten poukkoilua ja kaikkea siltä väliltä. Aamulla kun pääsimme vihdoin Helsingin keskustaan, tavoitteena ehtiä muutamien minuuttien kuluttua sulkeutuville lähtöporteille, ei olo olisi voinut olla kaameampi. Onneksi hetken hengähdys ja pari suklaapalaa helpottivat oloja, ja Tallinnan katuja tallatessa mieli oli yllättävän virkeä.

kokeilu_5_pieni

Tuonne ensi kerralla!

Kiertelimme mukulakivikatuja päättömästi ympäriinsä ja ihastelimme vanhojen rakennusten arkkitehtuuria. Tai no, minä ihastelin, tuskimpa se ketään muuta kiinnosti yhtä suuresti. Kesäaika kun oli, olivat kadut tietysti täynnä erityisesti suomalaisia, japanilaisia ja espanjalaisia turisteja. Joka kulmasta tuli vastaan opas sateenvarjonsa tai kepin päässä liehuvan lippunsa kanssa, ja hänen perässään ravasi yleensä äänekäs joukkio jalat rakoilla ja Canonit kaulassa heiluen. Piipahdimme kauniilla, pienellä näköalatasanteella nauttimassa paikallisista virvokkeista ja pistäytymässä kantakaupunkia ympäröivän muurin vartiotornissa nauttimassa keskiaikaisen ja urbaanin rakennustyylin yhdistävistä maisemista.

kokeilu_6_pieni

Jostain syystä kyseisessä baarissa tissuttelu ei meitä houkutellut.

Tiettyihin kellonaikoihin satamasta lähtee ilmainen bussikuljetus hieman syrjemmällä sijaitsevaan Rocca al Maren -kauppakeskukseen, jonka luin ennen reissua olevan yksi Tallinnan parhaista ostospaikoista. Keskus tarjosi lukuisia kauppoja vaatteista urheiluliikkeisiin, sisustukseen, kenkiin, terveystuotteisiin ja ravintoloihin. Koska mestoille päästyämme olimme jo melko nälkäisiä matkalaisia, suuntasimme pian kauppakeskuksessa sijaitsevaan Brezza -ravintolaan. Ravintola oli boheemisti sisustettu ja ulkoisesti näyttävän näköinen, eivätkä hinnatkaan päätä huimanneet. Minä ja poikaystäväni nautimme maistuvat ja runsaat pasta-annokset (n. 7€ hintaluokkaa), mutta ystävämme teki mittavan virheen tilatessaan niin sitkeitä ribsejä, etteivät edes hampaat niihin pureutuneet. Lisäksi tilasimme kannullisen alkoholitonta Sangriaa, joka maistui ällöttävästi aivan hedelmäkarkeilta. Suosittelen Brezzaa ruokailupaikaksi, mutta kehotan myös valitsemaan nautittavan aterian huolella, sillä skaala vaihtelee kokemuksemme mukaan erittäin hyvän ja hirveän välillä.

Ostoskeskuksen liikkeistä löytyi jos jonkinmoisia helmiä. Itse ihastuin erityisesti Home4You:n sisustustuotteisiin, Debenhams:in juhlamekkoihin, Mosaic:in klassisiin ja tyylikkäisiin toimistoasuihin sekä lukuisiin urheiluvaate ja -välineliikkeisiin. Suosittelen siis piipahtamaan kyseisessä ostosparatiisissa, mikäli perinteiset Viru-keskukset ja muut on jo nähty.

kokeilu_4_pieni

Vanhat ikkunat kuiskivat tarinoita.

Ostosten jälkeen suuntasimme aikataulun puitteissa takaisin satama-alueelle ja suoraa paikalliseen viinakauppaan täyttämään kärryt viineillä, oluilla, likööreillä ja kuohuvilla. Tai oikeastaan vain sen verran kuin jaksoimme repuissa ja kasseissa kantaa, olimmehan liikenteessä jalan. Olen aina tähän mennessä ihmetellyt suomalaisten innostusta hakea viinavarastonsa toisen maan rannasta ja miettinyt onko hintasuhde todella niin poikkeava, että reissu kannattaa, mutta nyt ymmärsin sen täysin. Vaikka en olekaan kova juomaan, en voinut vastustaa sitä faktaa, että Suomessa saat sixpackin samalla hinnalla mitä Tallinnassa 24 oluttölkin lavan. Säästöä siis tulee. Tulipahan nyt säästettyä ystäväni polttareiden viinikuluissa, mutta olen iloinen, ettei lauttamatkastamme tullut kuitenkaan pelkkä viinanhakureissu, vaan pääsin näkemään muitakin puolia hienosta kesäkaupungista.

Odotan mielenkiinnolla seuraavaa visiittiäni ja erityisesti mahdollisuuttani päästä tutustumaan muutamiin kehuttuihin ravintoloihin, jotka tällä kertaa missasimme. Seuraavalla kerralla huolehdin myös siitä, että pidän kameran paremmin valmiudessa, sillä tällä kertaa kuvia tuli näpsittyä harmittavan vähän. Mikäli jollakulla on heittää vinkkiä kehiin siitä, mihin ensi visiitillä kannattaisi tutustua, otan kommentteja mieluusti vastaan! Omat Tallinnan vinkkini keräsin muun muassa tältä loistavalta sivustolta: Spotted by Locals. Kannattaa ehdottomasti tsekata!

©wantedalifelessordinary.pallontallajat.net

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus