Pallontallaajat.net
Valikko

Arktisia Antimia

Rovaniemen Arktikumin Arktisessa keskuksessa on pyörinyt jo pidempään näyttely, jossa selvitetään miltä arktisuus maistuu. Olen aina ollut kiinnostunut eri kulttuurien ja kansojen ruokailutottumuksista ja tällä viikolla sain tietää, mitä arktisten alueiden luonto tarjoaa syötäväksi eri vuodenaikoina. Näyttely tarjoaa useiden eri aistien kokemuksen kun vierailija pääsee haistelemaan  ja toisinaan jopa maistelemaankin pohjoisen herkkuja. Omalla visiitilläni makukokemukset jäivät vähäisiksi, mutta hajuja ja silmänruokaa oli kuitenkin riittämiin. Näyttely oli myös visuaalisesti kauniisti aseteltu, kun tietoiskuihin pääsi tutustumaan ravintolamaisessa ympäristössä. Esillä on reseptejä keitetystä lampaanpäästä poronkäristykseen ja alaskalaiseen jäätelöön.

Pohjoisen karun luonnon kuvittelisi ensiajatukselta tarjoavan vain niukasti ravintoa, mutta todellisuudessa luonnosta saa suuhunsa vaikka ja mitä jos vain mielikuvitusta riittää. Kalat, maaeläimet, linnut, marjat ja sienet ovat kaikkien saatavilla ja arktisilla alueilla harjoitetaan edelleen perinteistä metsästäjä-keräilijä kulttuuria. Pohjoisessa kasvukausi on paljon lyhyempi kuin etelässä ja lajien monipuolisuuskin on heikommalla tasolla. Monessa tapauksessa laatu korvaa kuitenkin määrän, kun mietitään millaisia herkkuja Lappi meille tarjoaa: poro, hilla, mustikka, siika… Nämä antimethan kuuluisivat Michelin-ravintolan A la carte listalle!

NAM NAM – Arktisia Antimia -näyttely on esillä Arktikumissa 23.4.2017 asti, joten nyt alkavat olla viimeiset hetket käydä tutustumassa, mikäli Rovaniemen seudulla liikut.

©wantedalifelessordinary.pallontallaajat.net

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus