Pallontallaajat.net
Valikko

Auton vuokraaminen Interrentiltä

Henkilökohtaisesti koin Toscanan road trippimme haasteellisimmaksi osuudeksi autonvuokrauksen. Itse toimenpide tai vuokrausfirman kanssa asiointi ei ollut lainkaan vaikeaa, vaan lähinnä se ensikertalaisen tottumattomuus. Koska en ole juurikaan kiinnostunut autoista tai tiedä niistä muutenkaan yhtään mitään, oli itselle sopivan auton, sopivan hinnan ja sopivien ehtojen paikantaminen stressaavaa ja aikaavievää, vaikka lopulta asia osoittautuikin aika mutkattomaksi. Koska en ollut koskaan aiemmin vuokrannut autoa reissun päälle, piti kaikki firmat tietysti käydä huolellisesti läpi (kuuluu perusluonteeseeni). Hakusessa oli suhteellisen pienikokoinen, ilmastoitu ja vähän kuluttava ajopeli, jonka takakonttiin mahtuisi kaksi isohkoa laukkua.

Sen jälkeen kun olin käynyt läpi kaikki isot ja kalliit vuokrafirmat läpi ja todennut muutamat pikkufirmat keskustelupalstojen selaamisen jälkeen epäluotettavan oloisiksi, törmäsin sattumalta Interrent -nimiseen vuokraamoon. Heidän hinnastonsa oli enemmän kuin kohtuullinen ja auto oli mahdollista saada alle Fiumicinon lentoasemalta. Koska 10 ajopäivän vuokra ei noussut kovin korkeaksi lisäkuskillakaan, päädyimme vielä ottamaan lisäksi Peace of Mind Protection -lisävakuutuksen, joka kattaisi kaikki mahdolliset vauriot meille tai toiselle osapuolelle. Eli voisimme ajella täysin huoletta. Hinta tälle kaikelle oli lopulta vain noin 330 € kahteen pekkaan jaettuna. Not a bad deal at all! Bensat eivät tietenkään kuuluneet hintaan, mutta paljosta ajosta huolimatta niihinkin kului koko reissulla rahaa vain noin satasen verran. Ainoa asia, jonka hinta hieman pöyristytti, oli 800 euron suuruinen takuu, joka varattiin luottokortiltani vasta autoa hakiessamme. Mutta koska kyseessä oli luottokortti, jota en juurikaan normaalisti käytä, ei varaus vaikuttanut juuri mihinkään.

Auto siis varattiin netin kautta ja varaus olisi voitu peruuttaa jopa vielä paria tuntia ennen auton noutoa. Mitään ei tarvinnut maksaa vielä etukäteen varausvaiheessa.

Rooman Fiumicinon lentokentälle saavuttuamme harhailimme hetken aikaa miettien, mistä paikantaisimme Interrentin vuokraamon. Kysyimme asiaa infopisteestä, josta meidät ohjattiin ulos terminaali 3:n ulkopuolelle, 6. oven eteen. Ovelle päästyämme emme nähneet valkoista “Kingparking” autoa missään, joka olisi vienyt meidät lentokentältä hieman syrjemmällä sijaitsevalle vuokrauspisteelle. Varausvahvistuksesta löysimme kuitenkin puhelinnumeron ja ohjeet soittaa joku erikseen paikalle noutamaan meidät. Puhelimen toisesta päästä vastasi vahvasti englantia murtava italialainen mies, joka ilmoitti, että kyytimme saapuisi 10 minuutin kuluttua. Ja juuri tämän ajan päästä valkoinen “Kingparking” tilataksi kurvasikin 6. oven eteen. Kyytiin nousi myös muutama muu matkailija meidän lisäksemme. Kuskit eivät juurikaan puhuneet englantia, mutta asiat tulivat kuitenkin ymmärretyiksi ja päädyimme lyhyen ajon jälkeen Interrentin -toimipisteen pihaan. Paperiasiat saatiin hoidettua ja kaikki sujui muutenkin todella jouhevasti. Henkilökunta oli mukavaa ja avuliasta, eivätkä he yrittäneet myydä meille minkäänlaisia lisäpalveluja. Kysyimme itseasiassa navigaattorista ja pohdiskelimme sen tarvetta, mutta yksi vuokraamon työntekijöistä sanoi meille suoraan, ettemme todennäköisesti tulisi sellaista tarvitsemaan.

Kanssani puhelimessa asioinut työntekijä hurautti allekirjoitusten jälkeen pihaan tummansinisellä Ford Fiestalla ja löi avaimet käteeni. Esitin vielä muutamia kysymyksiä auton ominaisuuksista ja toimintatavoista, mikäli vaikka rengas sattuisi puhkeamaan. Mies vastasi jokaiseen kysymykseeni ja sen jälkeen olikin minun aikana istahtaa kuskin paikalle ja painaa kaasua.

– –

Kymmenen päivää myöhemmin palasimme Toscanan ajeluiltamme takaisin Roomaan. Kävimme tankkaamassa auton täyteen vuokraamon lähellä olevalla bensa-asemalla ja ajoimme Interrentin pihaan. Tyhjensimme auton ja työntekijä tarkisti sen vielä läpi sekä otti minulta muutamat allekirjoitukset. Meidät ohjattiin tutun valkoisen “Kingspark” taksin kyytiin, joka pyynnöstämme ajoi meidät Fiumicinon kentän siihen päähän, josta pääsisimme junalla Rooman keskustaan jatkamaan lomaamme vielä pariksi päiväksi.

Olimme molemmat kaikin puolin tyytyväisiä Interrentiin ja vuokrauksen sujuvuuteen. Kaikki sujui kuten oli luvattu ja henkilökunta oli kaikinpuolin ystävällistä. Voin siis lämpimästi suositella Rooman Fiumicinon pistettä kaikille samalla suunnalla autonvuokrausta suunnitteleville.

©wantedalifelessordinary.pallontallaajat.net

 

 

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus