Pallontallaajat.net
Valikko

Ravintolavinkki Val d’Elsaan

Olimme tähänastisen matkamme aikana ihastuneet italialaisten ravintoloiden alkupalalautasiin, joita himoitsimme saada lisää. Lisäksi metsästimme edelleen sitä täydellistä pizzanautintoa, vaikka olimmekin jo aterioineet monessa suositeltavassa ravintolassa. Pienestä Va d’Elsan kylästä löysimme kehutun ravintolan Chiccon, jonka lista vaikutti lupaavalta kriteeriemme suhteen. Ainakin mainoskyltit, joissa kehuskeltiin vuolaasti parhailla pizzoilla, enteilivät hyvää ja saivat odotukset nousemaan korkealle. Saavuimme ravintolaan suomalaiseen tapaan jo alkuillasta, jolloin paikalla ei vielä ollut ketään muita meidän lisäksemme. Niimpä omistaja, joka sattui olemaan myös paikan kokki (ja myöhemmin sisällä piipahdettuani havaitsin, että myös ainoa sellainen) päätyi esittelemään meille ruokalistaa ja kertomaan sen sisällöstä tarkemmin. Puheiden perusteella päätimme ottaa maistuvalta kuulostavan alkupalalautasen kahdelle jaettavaksi, sekä pääruoaksi tietenkin pizzaa, johon emme vielä olleet onnistuneet täysin kyllästymään.

Istuimme ulkosalla ruudullisten liinojen vuoraamissa pöydissä, nautiskellen sivukadun rauhasta ja rennosta tunnelmasta. Alkupalalautanen oli maittava ja voin vieläkin tuntea kielelläni ne suussa sulavat levitteet! Yksi niistä asioista, joita kaipaan Toscanan reissultamme, ovat juurikin ne ihanat lihapäällysteet, joihin ei tarvinnut käyttää hampaita lainkaan. Ne vain sulivat hiljalleen kielen päälle. Eikä pizzoissakaan mitään moitittavaa ollut. Niissä oli pehmeä pohja, paksu reunus ja runsaasti täytteitä. Pizzat olivat selvästi myös paikallisten mieleen, sillä ei mennyt kauaakaan, kun ravintola oli jo tupaten täynnä, eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet illalliselle. Lopuksi päätin vielä nauttia pienen pannacottamaisen jälkiruoan, joka sekin oli erittäin positiivinen yllätys.

Kiitimme kokkia illallisesta ja hyvästä palvelusta, kunnes lähdimme vatsat täpösen täynnä taapertamaan takaisin autollemme, ja siitä takaisin Poggibonsiin nauttimaan viimeisestä illastamme Villa San Giorgiossa. Seuraavana päivänä meillä olisi edessämme jännittävä ajomatka aistikkaaseen Firenzeen, josta pääsisimme nauttimaan kahden päivän ajan.

©wantedalifelessordinary.pallontallaajat.net

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus